| Aikataulu |
|
Toukokuussa 2006 alkanut projekti kestää kaksi vuotta.
Se käynnistyy tiedon keruulla ja opetuksen sisällön sekä opetustavan suunnittelulla.
Kevään ja kesän 2007 aikana uudistetaan Taideteollisen korkeakoulun Virtuaaliyliopiston sivuilla oleva Muoviteknologia-sivusto.
Syksyllä 2007 opetusmenetelmä ja aineisto pilotoidaan Lapin yliopiston, Lahden ammattikorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun rinnakkaisissa opetuskokeiluissa.
Kevään 2008 aikana tehdään tarkennuksia sivustoon ja menetelmiin sekä raportoidaan hanke. Tulokset esitellään huhtikuussa 2008 pidettävässä päättöseminaarissa
|
